Lapset tai nuoret, joita kiinnostavat myös Suomen entiset presidentit, voivat tutustua Entiseen presidentti Urho Kekkoseen elokuvan avulla. Tämän elokuvan nimi on Presidentin päivä. Urho Kekkonen oli Suomen presidentti vuosina 1956–1982, eli yli 25 vuoden ajan. Hän onkin ollut pisimpään Suomen presidenttinä. Hän oli tuolloin jo kahdeksas presidentti Suomessa. Lue seuraavaksi millainen Urho Kekkosesta kertova elokuva on.
Presidentin päivä -elokuva kertoo tositarinan Suomen entisestä presidentistä
Presidentin päivä -elokuva on dokumentti, eli tositarina. Elokuva on kuvattu jo vuonna 1977 ja sillä on ollut valtavan paljon katsojia. Elokuva kertoo Suomen entisen presidentin yhdestä päivästä. Elokuvassa nähdään niin Urho Kekkosen työpäivän tapahtumia kuin myös hänen arkiaskareitaan, kuten aamukahvin juontia ja päivälehden lukemista. Presidentin presidenttikausi oli hyvin pitkä ja onkin hyvä muistaa, että hänen jokainen päivänsä ei ollut samanlainen.
Dokumentissa katselija pääsee tutustumaan presidentin tyypilliseen työpäivään. Elokuvassa nähdään esimerkiksi kuinka Urho Kekkonen sanelee kirjeitä ja tapaa Etiopian uuden suurlähettilään ja Suomen hallituksen ja SDP:n puheenjohtajan keskustellakseen maan tärkeistä asioista. Dokumentti näyttää myös kuinka presidentti käy illalla baletissa ja tapaa baletin tanssijoita. Presidentin lisäksi elokuvassa nähdään vilaukselta muitakin sen aikaisia tärkeitä poliitikkoja.
Presidenttikausi oli ennen pidempi
Presidentin päivä kertoo Urho Kekkosesta, joka oli presidenttinä yli 25 vuotta. Näin pitkä presidenttikausi ei kuitenkaan onnistuisi enää tänä päivänä. Nykyään sama henkilö voi olla presidenttinä korkeintaan 12 vuotta, eli 2 kautta putkeen. Tämän jälkeen on valittava uusi henkilö presidentiksi. Kukaan muu Suomen presidenteistä ei ole myöskään koskaan ollut yhtä monta vuotta presidenttinä kuin tämän elokuvan Urho Kekkonen.
Presidentin päivä -elokuva ei ole ainoa tapa tutustua Urho Kekkoseen. Helsingissä sijaitsee Urho Kekkosen museo Tamminiemi. Se on ollut myös presidenttien edustusasunto, jossa Urho Kekkonen ja monet muut presidentit viihtyivät hyvin. Tässä edustusasuntona toimineessa museossa voi tutustua myös muiden presidenttien ja Suomen historiaan.
Urho Kekkosen elämä tutuksi netin kautta
Netti on pullollaan tietoa Urho Kekkosesta, joten juuri tästä Suomen presidentistä kiinnostuneet voivat halutessaan hankkia presidentistä paljon lisää tietoa. Hänestä kerrotaan eri nettisivustoilla ja hänestä on tehty Presidentin päivä -elokuvan lisäksi muitakin dokumentteja. Netissä liikkuessa on kuitenkin muistettava hyvä virustorjunta. Virus voi joskus iskeä laitteeseen, vaikka olisi netissä hyvin varovainen. On myös muistettava, että elokuvia saa katsoa vain laillisilta elokuvasivustoilta netissä.
Monia saattavat kiinnostaa myös muut presidentteihin liittyvät asiat, kuten se mikä on tasavalta. Tämä sivusto tarjoaa paljon tietoa presidenteistä, tasavallasta, presidentinvaaleista ja muista aiheeseen liittyvistä asioista. Kannattaa siis selata tätä sivustoa. Muista myös, että sivustolle lisätään jatkuvasti uusia presidenttiaiheisia tekstejä.
Presidentin päivä on katsottavissa ilmaiseksi
Presidentti Urho Kekkosesta kertova Presidentin päivä on katsottavissa ilmaiseksi Yle Areenasta. Areenan elokuva on pitkä versio, joka kestää noin puolitoista tuntia. Elokuvan voi katsoa täysin ilmaiseksi, eikä elokuvan katsomista varten tarvitse edes rekisteröityä tai kirjautua sisään. Elokuvan voi siten katsoa vaikka tietokoneellaan, puhelimellaan tai joskus myös suoraan TV:llä.
Presidentin päivä -elokuva antaa lapsille ja nuorille kuvan siitä, millainen on ollut ennen Suomen presidentin tyypillinen päivä niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Kannattaa silti muistaa, että kaikki presidentin päivät eivät ole samanlaisia.
Presidentin päivä ei ole ainoa presidenttiaiheinen dokumentti. Tarjolla on monia muitakin eri presidenteistä tai Suomen historiasta kertovia dokumentteja, joita voi katsella joskus jopa ilmaiseksi. Niiden kautta on helppo oppia aivan uusia asioita presidenttien historiasta. Lisäksi näiden dokumenttien katselusta voi olla hyötyä esimerkiksi koulun historian kokeissa, joissa usein kysytään kysymyksiä Suomen presidenteistä.