Siirry suoraan sisältöön

Presidentinlinna on presidentin koti

Vanha rakennus kesällä

Presidentti asuu virkakautensa aikana presidentinlinnassa, joka sijaitsee Helsingin Kruununhaassa. Se on toiminut presidentin edustusasuntona jo vuosikymmeniä. Suomalaisille linna tulee tutuksi aina joulukuun 6. päivä, jolloin vietetään Suomen itsenäisyyden päivää. Tuolloin presidentti järjestää suuret kutsut, johon kutsutaan suomalaisia merkkihenkilöitä juhlimaan itsenäisyyttä.

Presidentinlinnassa on satoja huoneita

Presidentinlinna on suuri ja mahtava, sillä se sisältää satoja erilaisia huoneita kolmessa eri kerroksessa. Presidentin henkilökohtaiset tilat sijaitsevat ylimmässä kerroksessa, jossa presidentti voi viettää aikaa rauhassa. Alimmissa kerroksissa on henkilökunnan työtiloja sekä erilaisia edustustiloja, johon presidentti kutsuu muiden maiden hallitsijoita vierailulle.

Valtiosali on presidentinlinnan suurin yksittäinen huone. Se on tarkoitettu edustustilaksi ja presidentti pitää siellä juhlaillallisia, jolloin pöydät notkuvat monenlaisia herkkuja. Peilisalissa nimitetään Suomen hallitus aina eduskuntavaalien jälkeen.