Suomen Presidentin tehtävät säädetään perustuslaissa. Presidentin virkaan kuuluu paljon, mutta tärkeimpinä tehtävinä voidaan pitää Suomen edustamista ulkopolitiikassa ja kansainvälisten suhteiden ylläpitämistä, lakien vahvistamista sekä tärkeimpien virkamiesten nimitykstä. Tasavallan Presidentti on myös Suomen puolustusvoimien ylipäälikkö.
Presidentti tekee yhteistyötä Valtioneuvoston kanssa
Presidentti tekee yhteistyötä Valtioneuvoston kanssa lainsäädäntöön liittyvissä asioissa. Lainsäädäntövalta on eduskunnalla, mutta lain hyväksyy Presidentti. Presidentin muihin tehtäviin kuuluu myös esimerkiksi armahdus, jolloin anomuksen lähettänyt henkilö vapautetaan rikosoikeudellisesta seuraamuksesta. Suomen Presidentti on tärkeä edustushahmo niin kotimaassa kuin ulkomailla ja hänen on tarkoitus kunniallisesti edustaa Suomea ja sen kansaa. Suomen entinen Presidentti Sauli Niinistö oli aktiivisesti yhteydessä kansaan sosiaalisen median kautta. Nykyinen Presidentti Alexander Stubb on toiminut virassa 1. maaliskuuta 2024 lähtien. Presidentin muihin tehtäviin kuuluu myös kunniamerkkien jakaminen pääasiassa Itsenäisyyspäivänä, Veteraanipäivänä sekä Äitienpäivänä.

