Suomen kolmas presidentti, Pehr Evind Svinhufvud, osallistui presidentin vaaleihin jo vuonna 1925, mutta hän ei saanut tarvittavaa kannatusta. Hän päätyi vuonna 1930 pääministeriksi ja valittiin presidentiksi vuoden 1931 vaaleissa Lapuan liikkeen tuella pienimmällä mahdollisella erolla. Valitun presidentin mielestä Relander olisi voinut jatkaa virassaan, mutta maalaisliitto valitsi ehdokkaakseen Kyösti Kallion, jolloin Svinhufvud asettui itsekin ehdokkaaksi. Tätä voittoa pidettiin myös Lapuan liikkeen voittona, mutta toisin kävi. Lapuan liikkeen loppu koitti jo 1932.
Suomen kolmas presidentti, jyrkkä oikeuksien puolustaja
Svinhufvud pyrki rauhoittamaan yhteiskuntaa ja Mäntsälän kapinan aikana hän piti kuuluisan radiopuheensa. Tästä syystä kapina rauhoittui ilman verenvuodatusta. Tästä tuli tapa, jolloin presidentti pitää puheen aina itsenäisyyspäivänä. Ukko-Pekka nimityksen saanut mies tunnettiin jämäkkänä ja jopa jyrkkänä, mutta kansa oppi tuntemaan hänet myhäilevänä miehenä. Virkaan astuessaan Suomi oli talouslaman keskellä ja pörssiromahduksesta lähtenyt lama iski maahamme sahateollisuuden sekä maatalouden kautta. Työttömyys oli pahimmillaan juuri vuoden 1932 aikana.
Svinhufvud oli hyvin tarkka sekä sisä- että ulkopolitiikan kysymyksissä. Hänen mielestään ulkopolitiikan piti perustua pohjoismaiseen yhteistyöhön, mutta myös Neuvostoliiton kanssa solmittiin hyökkäämättömyyssopimus. Presidenttikautensa aikana hän ei myöskään tehnyt vierailuja ulkomaille. Ukko-Pekka täytti vuonna 1936 kunnioitettavat 75 vuotta ja Helsingin juuri valmistuneessa Messuhallissa pidettiin kansanjuhla. Edelliset ja tulevat presidentit olivat juhlassa läsnä. Presidenteistä voi lukea lisää lasten presidentti -sivulta.
Ura presidenttinä päättyi
Svinhufvud ei pystynyt uusimaan paikkaansa vuoden 1937 vaaleissa, koska sosialidemokraatit äänestivät häntä vastaan. Hän hävisi Kyösti Kalliolle. Kun presidenttikausi päättyi, päättyi myös Ukko-Pekan yhteiskuntapoliittinen aktiivisuus. Hän vietti vapaata aikaansa Luumäellä ja suoritti jopa ajokortin vuonna 1937. Hän osallistui politiikkaan vielä talvisodan lopulla ja matkusti tuolloin Saksaan ja Italiaan, mutta häntä ei suostuttu kummassakaan maassa tapaamaan. Jatkosodan aikana hän tuki Suur-Suomi -ajatusta, mutta aika oli lopussa. Hän kuoli kotonaan vuonna 1944.